Työryhmät

Työryhmä 1: Kompleksisuuden johtaminen: uhka ja mahdollisuus

Asiat ja ilmiöt ovat yhteenkietoutuneita; kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ilmiöitä on hankala erottaa toisistaan ja ne tuntuvat kehittyvän itsestään. Kyse voi olla kompleksisuudesta ja pirullisista ongelmista. Niitä ei voi jättää huomiotta. Kompleksisuuden on jopa todettu olevan todellisuuden luonne, jota ei pääse karkuun. Nykyään kompleksisuutta ja pirullisia ongelmia pyritään ymmärtämään monien tieteenalojen lähtökohdista. Yksi näistä on johtamisen viitekehys.

Johtamiseen tarvitaan uusia näkökulmia ja tulkintoja, jotka auttavat hyödyntämään kompleksisuuden tuomia mahdollisuuksia ja uhkia johtamisessa. Mielenkiintoisia teemoja ovat esimerkiksi itseorganisoitumisen mahdollisuudet ja uhat, itsestään kehittyvien kokonaisuuksien hallinta sekä tulevaisuuteen varautuminen.

Pirullisia ongelmia on kuvattu dynaamisiksi ja konfliktiherkiksi ongelmakokonaisuuksiksi. Yhden oikean tulkinnan sijaan kyse on subjektiivisten näkemysten yhteispelistä. Kompleksisuus ja pirulliset ongelmat liittyvät toisiinsa läheisesti esimerkiksi toimijoiden välisessä vuorovaikutuksessa, valtarakenteissa sekä johtamiskäytännöissä.

Koska pirulliset ongelmat ja kompleksisuus eivät kunnioita organisaatioiden rajoja, niitä on tarpeellista pohtia niin organisatorisessa kuin yhteiskunnallisessa kontekstissa.  Työryhmä on avoin esitelmäehdotuksille, jotka käsittelevät kompleksisuutta tai pirullisia ongelmia johtamisen ja hallinnon näkökulmista. Aihetta voi lähestyä joko teoreettisesti tai käytännön kokemuksia hyödyntäen. Toivotamme tervetulleiksi esityksiä niin opiskelijoilta kuin kokeneemmilta tieteentekijöiltä.

Työryhmän vetäjät:

-          Juha Lindell, Vaasan yliopisto, juha.lindell@univaasa.fi

-          Niklas Lundström, Vaasan yliopisto, niklas.lundstrom@univaasa.fi

Työryhmä 2: Kompleksisuusajattelu osana arjen, hallinnon ja kokonaisturvallisuuden yhteenkietoutumista

Maailmaa, yhteiskuntia ja yhteisöjä kuvataan usein yhteenkietoutuneiksi ja verkostoituneiksi. Kymmenen vuotta sitten Kai Eriksson (2009) kirjoitti verkostoituneen maailman olevan ilman ulkopuolta. Usein kuulee myös sanottavan, että kaikkihan vaikuttaa jollain tavalla kaikkeen. Turvallisuuden toimialalla sisäinen ja ulkoinen turvallisuus, tai vaikkapa sotilaallinen ja siviilikriisinhallinta, nähdään yhteenkietoutuneina ilmiöinä ja tasoina, joita ei voi analyyttisestikaan erottaa toisistaan.

Kokonaisturvallisuusmallin mukaisesti yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehditaan ja turvallisuus luodaan yhteistyössä viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten kanssa. Turvallisuus kuuluu siis kaikille, ei vain nimellisesti turvallisuusviranomaisille.

Kompleksisuusajattelu puolestaan on tapa ymmärtää maailma kokonaisuutena, jossa asiat ja ilmiöt ovat yhteenkietoutuneita, eikä kokonaisuutta voida ymmärtää pilkkomalla se osiinsa ja tarkastelemalla näitä yksitellen. Kompleksisuusajattelun ytimessä on ymmärrys tutkimuskohteesta kokonaisuutena, joka on aina jotain muuta kuin vain osiensa summa.

Yhteenkietoutuneisuus, verkostomaisuus ja kompleksisuus asettavat arjen, hallinnon ja turvallisuuden hahmottamisen sekä ymmärtämisen moninaisten haasteiden eteen. Toivommekin työpajaan esityksiä valmistuneista, käynnissä olevista tai vasta suunnittelun asteella olevista tutkimuksista, jotka lähestyvät esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Millaisilla tutkimusasetelmilla ja menetelmillä lähestymme kytkeytyneitä, yhteenkietoutuneita ja monitoimijaisia yhteiskunnallisia turvallisuusilmiöitä? Millaista analyyttista, käsitteellistä ja teoreettista ymmärrystä näistä ilmiöitä kompleksisuusajattelu meille tarjoaa? Kuinka kompleksisuusajattelu viedään osaksi arjen, hallinnon ja turvallisuuden yhtymäpintoja ja käytäntöjä? Millaiselta kompleksisuusajattelun kautta näyttäytyy kokonaisturvallisuusmalliin oleellisesti kuuluva kansalaisyhteiskunnan, julkisen sektorin ja yritysmaailman yhteistyö turvallisuuden ylläpitämisessä? Entä miten kompleksisuusajattelu edesauttaa systeemisten riskien tunnistamista ja ymmärtämistä osana kokonaisturvallisuuden kenttää?

Tutkimuksesi voi olla käsitteellinen, teoreettinen, empiirinen tai menetelmiä kehittävä. Ryhmän työskentelytavassa panostamme dialogisuuteen jättäen runsaasti tilaa avoimelle keskustelulle esitetyistä teemoista. Tämä rajoittaa mukaan mahtuvien esitysten määrää, mutta samalla tarjoaa paremman ympäristön yhteiselle merkityksen luomiselle kompleksisista ilmiöistä sekä yhteiskehittämiselle ja yhdessä oppimiselle.

Työryhmän vetäjät:

-          Erikoistutkija Alisa Puustinen Pelastusopisto, alisa.puustinen@pelastusopisto.fi

-          Yliopistonlehtori Harri Raisio, Vaasan yliopisto

-          Turvallisuuskomitean pääsihteeri Vesa Valtonen

Työryhmä 3: Ilmiölähtöisyys turvallisuuden osatekijänä

Ilmiölähtöisyys ja systeeminen ajattelu ovat viime vuosina nousseet julkisen toimintapolitiikan kehittämisen keskiöön. Asioiden keskinäisriippuvuus, johtamisjärjestelmien nivoutuminen toisiinsa ja yhteiskunnallisten ongelmien luonne yhä useammin kompleksisina ja yhteen kietoutuneina ovat asettaneet yhteiskunnallisen ja toimintapoliittisen systeemisyden, vuorovaikutuksen ja dialogin ymmärtämisen tarpeen yhä vahvemmin johtamisen päiväjärjestyksen kärkeen. Myös kokonaisturvallisuus voidaan itsessään tulkita tällaiseksi ilmiöksi, tai siihen liittyvien teemojen ja yhteiskunnallisten haasteiden kautta (jolloin kokonaisturvallisuus on teema, jonka sisälle mahtuu monia ilmiöitä). Hypoteesinamme on, että ilmiölähtöisyys voisi olla myös vastaus koetun ja todennetun turvallisuuden parantamiseksi, mikäli se kykenee parantamaan poikkihallinnollisuutta, kokonaisvaltaisuutta ja osallisuutta.

Ilmiölähtöisyydellä näemme seuraavat pääpiirteet:

  • Kyky vahvistaa eri toimintapolitiikojen ja yhteiskunnallisen ongelmanratkaisun järjestelmän alajärjestelmien yhteensopivuutta ja politiikkajohdonmukaisuutta (esim. eri hallinnonalat ja yhteiskunnan sektorit), mikä puolestaan voi tehostaa toimintaa ja lisätä vaikuttavuutta;
  • Kyky tehdä riippuvuuksista ja syy-seuraussuhteista näkyvämpiä ja juurisyistä helpommin hahmotettavia, mikä voi osaltaan myös lisätä läpinäkyvyyttä ja parantaa toimintapolitiikkojen (policy) tieto- ja näyttöperustaa;
  • Potentiaali avoimemman ja dialogisemman valmistelun käytäntöjen kehittämiseksi ja käyttöönottamiseksi, mikä voi olla tavoite itsessään (osallisuuden vahvistaminen), mutta myös osaltaan keino julkisen toimintapolitiikan hyväksyttävyyden, demokraattisen järjestelmän toimivuuden ja sosiaalisen kestävyyden vahvistamiseksi.

Toivomme työryhmään puheenvuoroja, jossa ilmiölähtöisyyttä lähestytään näiden kolmen näkökulman kautta, joko käytännön toimintapolitiikan ja ohjauksen näkökulmasta yksittäisten kompleksisten yhteiskuntapoliittisten ongelmien viitekehyksessä (esim. liikkumattomuus, syrjäytyminen tai osattomuus yhteiskunnallisina haasteina), tähän liittyvien johtamiskäytäntöjen kannalta (kuten arviointiohjaus keinona parantaa politiikkajohdonmukaisuutta) tai teoreettisemmin (esim. verkostoteorian uudet avaukset suhteessa ilmiöperusteiseen politiikkakäytäntöön ja johtamiseen). Toimintapolitiikka ja ohjaus ei tarkastelussamme rajoitu valtionhallinnon toimintaan tai ohjaukseen, vaan toivotamme erityisesti tervetulleeksi kuntien, kaupunkien tai organisaatioiden sisäisen ilmiölähtöisen ohjauksen ja toiminnan esimerkkejä.

Esimerkkejä kysymyksistä, joita esityksissä voidaan käsitellä:

  • Millainen ilmiö kokonaisturvallisuus on ja miten sen osatekijöitä voitaisiin paremmin ymmärtää, johtaa ja organisoida turvallisuuden lisäämiseksi?
  • Mikä on ilmiölähtöisyyden merkitys kokonaisturvallisuuden kannalta? Mitä potentiaalia ja toisaalta ongelmia, riskejä tai epävarmuuksia tähän liittyy?
  • Millaisilla johtamiskäytäntöjen muutoksilla voidaan parantaa ilmiölähtöisempää toimintatapaa?
  • Mitä ilmiölähtöisyys edellyttää tulosohjaukselta, budjettiohjaukselta tai arviointikäytännöiltä?
  • Millaisia vuorovaikutuksen ja johtamisen muotoja organisaatioiden sisällä ja niiden välillä tarvitaan ilmiölähtöisyyden vahvistamiseksi?
  • Millaisia esimerkkejä ilmiölähtöisestä toiminnasta on ja mitä niistä tiedetään tutkimuksen valossa (edut, riskit, haitat…)?
  • Millaisia uusia konflikteja ja jännitteitä liittyy ilmiölähtöisyyteen? Miten näitä voisi hallita tai ratkoa?

 

Työryhmän vetäjät:

-          Kehitysjohtaja Kaisa Lähteenmäki-Smith (MDI), kaisa.lahteenmaki-smith@mdi.fi

-          Professori Virtanen Petri, Vaasan yliopisto

-          HTT Minna Branders, Maanpuolustuskorkeakoulu

Työryhmä 4: Kriittisen infrastruktuurin keskinäisriippuvuus kokonaisturvallisuuden mahdollisuutena ja haasteena

Kriittiset infrastruktuurit kannattelevat nykyaikaisten yhteiskuntien elinvoimaisuutta ja luovat puitteet turvalliselle, normaaliksi koettavalle elämälle. Tällaisten järjestelmien romahtaminen merkitsisi laajalle leviäviä ja syvälle arjen sujuvuuteen ulottuvia ongelmia. Esimerkiksi pitkäkestoinen kantaverkkohäiriö paitsi paljastaisi eri toimintojen sähköriippuvuuden, myös koettelisi kykyä selvitä sen seurauksena muodostuvasta monitahoisesta ongelmakentästä.

Kun sosiaaliset ja tekniset järjestelmät kytkeytyvät eri tavoin toisiinsa, näiden muodostaman kokonaisuuden kompleksisuus kasvaa. Saavutettavien etujen rinnalla se tuo mukanaan paitsi määrällisesti myös laadullisesti uusia haavoittuvuuksia. Keskinäisriippuvuudet voimistavat järjestelmien saumakohtiin kätkeytyviä heikkouksia. Kriisiksi äityvää tilannetta ei tarvitse aiheuttaa ulkopuolinen jättimäinen shokki, vaan systeemin rakenteissa piilevien haavoittuvuuksien otollinen asemoituminen. Komponenttitason häiriö saattaa laukaista epälineaaristen etenemispolkujen sarjan, jossa seurausten mittakaavat eivät vastaa alkuperäisen häiriötilanteen mittakaavoja. Ne eivät myöskään vastaa vakiintuneita sektori- ja hierarkiarajoja, jolloin vaikuttavuus tulee yllätyksenä myös turvallisuuden ja kriisinhallinnan toimijoille.

Perinteinen ratkaisu on kehittää riskienhallintaa entistä pidemmälle, pyrkiä arvioimaan mahdollisimman tarkasti keskinäisriippuvuuksien aiheuttamat haavoittuvuudet ja huomioida ne valmiussuunnittelussa. Epävarmuus on tällöin tiedollinen ongelma, joka relevantin informaation ja sen jäsentämisen kautta on muutettavissa hallinnaksi. Toisaalta se, mikä tällä tasolla tuottaa turvallisuutta, voi samalla rakentaa perustaa toisen tason haavoittuvuudelle. Kokemus hallittavuudesta voi muodostua kompastuskiveksi siellä, missä tilanteet muodostuvat dynaamisesti epälineaarisia kehityspolkuja kulkien, tilastollisesti ottaen yllättävyyksiä tuottaen tai vaikkapa pahantahtoisen toimijan suunnitelmaa noudatellen.

Sen seurauksena, että yhteiskunnallinen riskimaisema on yhä kompleksisempi, myös toimijaverkosto, joka näihin riskeihin joutuu varautumaan ja niiden realisoituessa vastaamaan, on yhä kompleksisempi. Keskeisenä kysymyksenä on viranomaisten ja muiden avaintoimijoiden kyky tuottaa turvallisuutta ja palauttaa normaalitilanne kriittisen infrastruktuurin vakavassa häiriötilanteessa. Eri toimijoilta kysytään kapasiteettia vastata tilanteen vaatimuksiin tehokkaasti sekä yksin että osana yhteistoiminnallisia kokonaisuuksia. Tämä saattaa edellyttää itseohjautuvuutta, ratkaisujen tuottamista ilman ulkopuolelta tulevaa ohjausta tai valtuutusta, reagointikykyä yllättäviin muutoksiin, taitoa omaksua totutusta poikkeavia toimijarooleja sekä kykyä tuottaa ratkaisuja myös ennalta tuntemattomiin tehtäviin.

Kokonaisturvallisuuden, yhteistoiminnallisuuden ja jaetun tilannekuvan puitteissa toimiminen ei ole vain jatkettua normaalitilannetoimintaa, vaan ajattelutavoiltaan toisenlaista. Sektorikohtaisten vaatimusten sijaan voimistuu käsitys siitä, että avaintoimijoilla on myös yhteisiä vaatimuksia – sellaisia, joihin vastaaminen edellyttää osallistumista yhteisponnisteluun. Toisin sanoen vakava häiriötilanne tuo esille toimijoita, joiden kyky myötävaikuttaa yhteistoimintakokonaisuuteen on olennaista systeemin palautumiskyvylle.

Tässä työryhmässä pohditaan, minkälaisen toimintaympäristön ja vaatimuskentän yhteiskunnan elintärkeiden rakenteiden turvallisuuteen kohdistuva vakava häiriötilanne avaisi erityisesti avaintoimijoiden yhteistoiminnan näkökulmasta. Työryhmässä kiinnostus kohdistuu muun muassa siihen, miten asiantuntemuksen eriytyminen ja sektoroituminen vaikuttavat kokonaisturvallisuuden toteuttamiseen. Työryhmässä käsitellään erilaisia varautumisen lähestymistapoja ja pyritään kehittämään uudenlaista ajattelua kokonaisturvallisuuden toteutumisen tueksi.

Työryhmän vetäjät:

-          Professori Pekka Verho, Tampereen yliopisto, pekka.verho@tuni.fi

-          Tutkijatohtori Ossi Heino, Poliisiammattikorkeakoulu, ossi.heino@poliisi.fi

-          Tutkimuspäällikkö Tuula Kekki, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, tuula.kekki@spek.fi

-          Tohtorikoulutettava Annina Takala, Tampereen yliopisto; Kriittisen infrastruktuurin haavoittuvuus ja viranomaisten toimintakyky –hanke, annina.takala@tuni.fi

Työryhmä 5: Ryhmien ja yhteiskuntien psyykkis-sosiaalinen dynamiikka

Psyykkisen ja sosiaalisen dynamiikan tutkimuksen perinne on pitkä. Bionin (1979) työ olettamuksista pienryhmissä kuuluu laajalti vaikuttaneiden Tavistock-lähestymistapojen (Sher 2013) taustoihin. On myös tutkittu johtajia, joille on ominaista alhainen kokemus omasta turvallisuudestaan (Kets de Vries & Miller 2006). Yksilötasolta on edetty yhteisö- ja yhteiskuntatasolle tutkittaessa massojen mobilisoitumista (Le Bon 1895/1912; Freud 1921/2010).

Psyykkisen ja sosiaalisen dynamiikan tutkimuksen aihealueista mainittakoon sosiaali- ja terveydenhuolto (Lawlor & Sher 2016); oppiminen (Youell 2006), johtaminen (Kets de Vries & Miller 2006), konsulttipraktiikka (Armstrong 2005) sekä sodan, rauhan ja maailmanpolitiikan kysymykset (Varvin 2003; Friedman 2015). Psyykkisen ja sosiaalisen dynamiikan tutkimuksessa on omaksuttu virikkeitä laajalti, kuten kriittis-realistisesta tieteenfilosofiasta (Pilgrim 2017) tai kompleksisten adaptiivisten systeemien (CAS) teorioista (Gilligan 2016).

Ainakin osan esityksistä tulisi koostua tieteellisen artikkelin muotoisesta paperista ja sen suullisesta tiivistelmästä. Kysymykseen tulevat myös lyhyemmät esitykset. Esitykset voivat perustua niin kliinisten tapausten erittelylle kuin muulle empirialle tai filosofisellekin puntaroinnille. Odotamme osallistujilta aktiivista osallistumista esityksistä käytävään keskusteluun.

Ehdotukset esityksistä pyydetään toimittamaan kummallekin vetäjälle sähköpostitse.

-          Psykiatrian erikoislääkäri Anja Salmi, anja.salmi@gmail.com

-          Professori Pertti Ahonen, Helsingin yliopisto, pertti.ahonen@helsinki.fi

Kirjallisuutta:

Armstrong, D. 2005. Organization in the mind: Psychoanalysis, group relations and organizational consultancy. London: Routledge.

Bion, W.R. 1979. Kokemuksia ryhmistä. Espoo: Weilin+Göös.

Freud, Sigmund. 2010. Joukkopsykologia ja egoanalyysi. 1. saks. p. 1921. Vantaa: Moreeni.

Friedman, R. 2015. A soldier’s matrix: A group analytic view of societies in war. Group Analysis 48(3), 239-259.

Gilligan, J. (2016) Can psychoanalysis help us to understand the causes and prevention of violence? Psychoanalytic Psychotherapy 30(2), 125-137.

Kets de Vries, M. & D. Miller. 2006. The leader on the couch: A clinical  approach to changing people and organizations. Chichester: John Wiley & Sons.

Lawlor, D. & M. Sher. 2016. The use of detention as a defence against intolerable social anxiety towards asylum seekers. Socioanalysis 18, 40-52.

Le Bon, G. 1912. Joukkosielu.1. ransk. p. 1895. Helsinki: Otava.

Pilgrim, D. 2017. Critical realism, psychology and the legacies of psychoanalysis. Journal of Critical Realism 16(5), 468-482.

Sher, M. 2013. The dynamics of change. London: Routledge.

Varvin, S. & V.D. Volkan, toim. 2003. Violence or dialogue? Psychoanalytic insights on terror and terrorism. London: Routledge.

Youell, B. 2006. The learning relationship: Psychoanalytic thinking in education. London: Routledge.

Työryhmä 6: Kansalaisosallistuminen arjen turvaajana

 Yleisessä demokratiakeskustelussa keskeisenä haasteena on jo jonkin aikaa korostunut kansalaisosallistumisen eriytyminen (Wass & Borg 2016). Väestöryhmien välillä voi olla suuriakin eroja osallistumisaktiivisuudessa sekä politiikkaan kohdistuvassa luottamuksessa (ks. lisää esim. Bäck & Kestilä-Kekkonen (toim.) 2019). Esimerkiksi nuorten kiinnostuksesta poliittiseen osallistumiseen ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen on kannettu huolta.  Muun muassa nämä haasteet kiinnittävät osallistumisen kysymykseen arjen turvallisuudesta ja jopa yhteiskuntarauhasta. Näin ollen kansalaisosallistuminen, vaikkapa uusien demokratiainnovaatioiden tai kansalaisten paikallisen omaehtoisen osallistumisen kautta, on keskeisessä roolissa turvallisuusnäkökulmasta.

Myös paikallishallinnon perusarvoihin kuuluu vapauden ja tehokkuuden ohella osallistuminen. Osallistumiskanavilla tavoitellaan yksilötasolla kansalaisten poliittisen osallistumisen mahdollisuuksien parantamista, mutta osallistumisella on tärkeä merkitys myös vakaan yhteiskuntakehityksen turvaajana ja edistäjänä. (Sharpe 1970: 161, 163.)

Osallistumiseen kytkeytyy ajatus hallinnon legitimiteetistä. Vasta legitiimi valta muuttuu oikeudeksi käyttää valtaa. (Schmitter 2001, 3.) Hallinnon legitimiteetti rakentuu, kun demokraattisen järjestelmän eri osat hyväksyvät päätökset ja niiden seuraukset. (Eshuis & Edwards 2013.)  Edustukselliseen demokratiaan nojaavan hallintorakenteen legitimiteetin voi katsoa syntyvän siitä, että kansa pääsee valitsemaan edustajansa päätöksentekoelimiin äänestämisen kautta. (Klijn & Edelenbos 2013, 632.) Osallistuvan demokratiakäsityksen näkökulmasta tämä ei kuitenkaan riitä, vaan legitimiteetin lähteenä nähdään aktiivinen ja eri tavoin tapahtuva osallistuminen. Laajan osallistumisen myötä päätöksenteon laadun katsotaan paranevan, ja samalla kansalaisten ymmärrys yhteiskunnallisista asioista lisääntyy. Kun kansalaiset voivat vaikuttaa päätöksentekoon, päätöksenteon hyväksyttävyys ja hallinnon legitimiteetti paranevat. Hallinnon legitimiteetti ja vakaus, sekä hallintoon kohdistuva luottamus osaltaan lisäävät kokonaisturvallisuutta.

Toivomme työryhmäämme eri vaiheissa olevia tutkimuksia, joissa käsitellään demokratiaan ja kansalaisosallistumiseen liittyviä kysymyksiä. Työryhmään haluavia pyydetään lähettämään 1-2 sivun mittainen abstrakti, joka lähetetään sähköpostitse työryhmän vetäjille 11.10.2019 mennessä. Työryhmien vetäjät ilmoittavat hyväksynnästä viimeistään 25.10.2019.

Työryhmän vetäjät:

-          Tutkijatohtori Anni Jäntti, Tampereen yliopisto, anni.jantti@tuni.fi

-          Väitöskirjatutkija Kaisa Kurkela, Tampereen yliopisto, kaisa.kurkela@tuni.fi

Työryhmä 7: Henkilöstöjohtaminen uudistusten ja työn murroksen kontekstissa

Työn murros on läsnä organisaatioissa ja henkilöstön johtamisessa monin tavoin. Digitalisaatio mahdollistaa entistä joustavamman työskentelyn aikaan ja paikkaan katsomatta, mutta millaisia mahdollisuuksia ja haasteita se tuo johtamiselle ja henkilöstökäytännöille? Sisällöllisten ja toimintatapojen muutosten ohella rakenteelliset uudistukset mullistavat organisaatioita, tällä hetkellä etenkin kunnissa, kuntayhtymissä ja maakunnissa. Muutokset ja epävarmuus tulevasta heijastuvat työntekijöiden hyvinvointiin ja asettavat vaatimuksia henkilöstöjohtamiselle. Millainen on henkilöstöjohtamisen rooli tässä kontekstissa ja kokonaisuudessa?

Työryhmässä kiinnostuksen kohteena on, miten henkilöstöjohtamisen keinoin voidaan varmistaa organisaatioiden tuloksellisuus ja uudistuminen. Millainen rooli on ihmisten ja hyvinvoinnin johtamisella? Millaisin strategisin valinnoin ja keinoin, ja kenen vastuulla hyvinvointia edistävä henkilöstöjohtaminen on? Miten motivoidaan henkilöstöä suurten muutosten ja työn muuttumisen edessä ja aikana? Ja, ennen kaikkea, miten hyvinvointia edistävä henkilöstöjohtaminen ymmärretään ja miten sitä toteutetaan haastavissa muutostilanteissa?

Toivomme työryhmäämme henkilöstöjohtamista eri näkökulmista käsitteleviä papereita ja esityksiä. Näkökulmana voivat olla esimerkiksi työn murroksen ilmenemismuodot, muutokseen liittyvä henkilöstöjohtaminen, hyvinvoinnin johtamisen rooli ja sisällöt, osaaminen, kannustaminen ja motivointi tai hyvinvoinnin ongelmat – yksinään, yhdistettyinä tai erilaisiin konteksteihin kytkettyinä. Työskentelytapamme on keskusteleva ja annamme jokaisesta paperista rakentavaa palautetta, jota voi hyödyntää jalostettaessa tekstiä artikkeliksi. Perinteisen tutkimuspaperin sijaan työryhmään voi osallistua myös esityksellä, joka voi käsitellä esimerkiksi tutkimussuunnitelmaa tai -tuloksia, tai käytännön henkilöstöjohtamisen toteutusta ja kehittämistä. Osallistumismuodosta (paperi ja esitys, vai pelkkä esitys) tulee kertoa abstraktissa.

Työryhmän vetäjät:

-          Hanna Vakkala, Lapin yliopisto, hanna.vakkala@ulapland.fi

-          Kirsi Lehto, Vaasan yliopisto, kirsi.lehto@univaasa.fi

Työryhmä 8: Konfliktien ratkaisu osana vastuullista henkilöstöjohtamista

Viime vuosien kansalliset työolomittarit ovat kertoneet karua tarinaa konflikteista työpaikoilla ja tulehtuneista työilmapiireistä (Työolobarometri 2017). Konfliktit saavat alkunsa usein ihmissuhdeongelmista, huonosta viestinnästä tai johtamiseen tai esimieskäytäntöihin liittyvistä ristiriidoista (Bennet, 2013). Taustaa leimaa kuitenkin yleensä vahva kokemus epäoikeudenmukaisuudesta ja väärinkohtelusta. Konfliktitilanteet ja niiden ratkaisu työpaikoilla haastavat niin esimiehiä kuin heijastavat haitallisesti koko työyhteisöön (Viitala, Kultalahti, Kantola, 2016). Konflikteissa juuri aikainen puuttuminen on avainasemassa, sillä pitkittyneet konfliktit aiheuttavat poissaoloja, sairastumisia ja työpaikan vaihtamisia ja jättävät käsittelemättöminä jälkensä koko työyhteisöön ja organisaatioon. Konfliktit ovat kuitenkin väistämättömiä ja nykytutkimus näkeekin konfliktit jopa hyvinä ja niiden ratkaisun tärkeinä oppimiskokemuksina työyhteisöissä. Työryhmässä keskustellaan konfliktien hallinnasta ja erityisesti erilaisista ratkaisuista henkilöstöjohtamisen näkökulmasta. Miten konflikteihin voi puuttua ja kenen niihin tulisi puuttua? Miten henkilöstöä voi tukea konfliktien ratkaisussa? Mikä on HR:n rooli konfliktien ratkaisussa? Minkälaisia menettelyitä eri organisaatioissa käytetään?

Työryhmään ovat tervetulleita työelämän kehittäjät tutkijoista ja esimiehistä organisaatioiden kehittäjiin. Työryhmän vetäjät ovat Vaasan yliopiston tutkimus- ja kehityshankkeesta, jossa rakennetaan työyhteisösovitteluun perustuvaa konfliktinratkaisumallia yliopisto-organisaatiolle.

Työryhmän vetäjät:

-          FT, yliopisto-opettaja Jenni Kantola, Johtamisen yksikkö, Vaasan yliopisto, jenni.kantola@uva.fi

-          Vaasan yliopiston henkilöstöpäällikkö Elina Kaunismäki

Työryhmä 9: Hyvinvointijohtaminen uusiutuvissa palvelurakenteissa

Lähivuosina kunnan, maakunnan ja hyvinvointipalvelujen johtamisen rakenteet muuttuvat. Muuttuvat toimintatavat edellyttävät sekä tietoa että osaamista hyvinvointiyhteistyön rakentamiseksi ja monimuotoisissa hyvinvointityön verkostoissa toimimiseksi. Osallisuuden korostumisen myötä edellytetään myös asiakaslähtöisyyttä sekä erilaisia keinoja eri kansalaisryhmien äänen ja osallistumisen tukemiseksi. Laajemmalti kyse on hallitusta ja suunnitelmallisesta voimavarojen kohdentamisesta ja niiden hyödyntämisestä kansalaisten hyvinvointia edistävällä tavalla.

Hyvinvointijohtamisen kysymykset ovat moninaisia. Strategisesta näkökulmasta hyvinvointijohtamisessa edellytetään vahvaa ja pitkäjänteistä strategiatyötä resurssien, vuorovaikutuksen ja yhteistyön ohjaamiseen. Operatiivisella tasolla kyse on muun muassa poikkihallinnollisten yhteistyökäytäntöjen sekä kumppanuuksien rakentamisesta ja ylläpidosta, toimivista tiedon hallinnan käytännöistä sekä systemaattisesta toiminnan arvioinnista.  Johtajien sitoutuminen ja aktiivinen em. asioiden kehittäminen ja edistäminen on ensiarvioisen tärkeää, jotta asiakaslähtöisyyteen ja voimavarojen kohdentamiseen liittyvät tavoitteet toteutuvat.

Toivomme työryhmäämme eri näkökulmista hyvinvointijohtamiseen kiinnittyviä papereita. Hyvinvointijohtamisen konteksteina voivat olla esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen tai sivistys- sosiaali- ja terveyspalvelut. Hyvinvointijohtaminen voi toteutua kunnan, kuntien, maakunnan tai maakuntien yhteistyönä. Hyvinvointijohtamista voi papereissa tarkastella esimerkiksi strategiatyön, digitalisaation, osallisuuden, talouden, yhteistyön ja kumppanuuden, osaamisen tai tiedolla johtamisen näkökulmista.

Työryhmän vetäjät:

-          Johanna Lammintakanen, Itä-Suomen yliopisto, johanna.lammintakanen@uef.fi

-          Jaana Leinonen, Lapin yliopisto, jaana.leinonen@ulapland.fi

Työryhmä 10: Hyvinvoivana ihmisenä turvallisessa ympäristössä

 

Työryhmän teemana on ”Turvallisuuden edellytysten rakentaminen”. Teknologia on usein kansalaisen apuna turvallisuuden luomisessa mm. erilaiset sovellutukset ja tiedonvälitys; sama pätee viranomaisten kanssa ja välillä tehtävään yhteistyöhön. Teknologisten ratkaisujen kehittämisellä on siis osuutensa hyvinvoivan ihmisen ja turvallisen yhteisön toteutumisessa ja takaamisessa sekä kehittämisessä

 

Työryhmän vetäjät:

-          FT, Laurean turvallisuuden tutkimusohjelman johtaja Päivi Mattila, paivi.mattila@laurea.fi

-          Laurean tutkimuspäällikkö Tuomas Tammenlehto

-          Laurean TKI-johtaja Isto Mattila

Työryhmä 11: Kunnan riskienhallinta

Työryhmän aihepiiriä tarkastellaan laajan riskienhallinta-/kokonaisturvallisuusajattelun kautta. Tällöin kunnalliset arjen uhat -teemaa lähestytään ensisijaisesti normatiivisesta sääntelykehikosta, jossa peruslähtökohtana on kuntalain (410/2015) 14.2 §:n 7 kohdan mukainen valtuuston tehtävä päättää kunnan riskienhallinnan perusteista, ts. hallita riskiproblematiikkaa riittävästi ja kunnan edun mukaisesti. Työryhmä pyrkii em. oikeudellisesta orientaatiosta riippumatta olemaan mahdollisimman monitieteinen.

Kunnan toiminnassa riskit ja toiminnalliset uhat voivat olla mitä moninaisempia lähtien asukkaiden hyvinvointiin ja asumisturvallisuuteen kiinnittyvistä asioista päätyen aina kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista vaarantaviin tieto- ja kyberturvallisuuden riskeihin asti. Tärkeän osa-alueen kunnan toiminnan riski- ja uhkakeskusteluissa muodostavat kunnan taloudelliseen toimeliaisuuteen ja kunnallisten orgaanien kiinteistö- ja omaisuusmassoihin liittyvät vakuutukselliset ja erityisesti vakuutusoikeudelliset riskit. Tällaisten riskien osalta esimakua kyseisestä problematiikasta saatiin taannoisen maakunta- ja sote-uudistuksen kiinteistömassojen hallintaan ja omaisuudensuojaan liittyneiden ongelmien ja haasteiden muodossa. Kuntien riskienhallinnan ympärille sijoittuvat teemat voivat olla siten myös hyvin fundamentaalisia itsehallintokysymyksiä.

Työryhmän vetäjät:

-          Oikeustieteen professori Asko Uoti, Itä-Suomen yliopisto, asko.uoti@uef.fi

-          Vakuutustieteen professori Lasse Koskinen, Tampereen yliopisto, lasse.koskinen@tuni.fi

 

Työryhmä 12: Riskienhallinnan ja kestävyystutkimuksen näkökulmat turvallisiin kaupunkipalveluihin

Kansalaisten arjen sujuvuus on hyvin suurelta osin riippuvainen kunnallisten peruspalvelujen ja -rakenteiden toimivuudesta. Samalla kun kaupunkien toimintaympäristö muuttuu moninaisin tavoin, myös kaupunkipalvelujen toteutusmuodot käyvät läpi uudistuksia. Toimintaympäristön muutoksia on kuvattu tuotannollisten rakennemuutosten, sosiaalisen syrjäytymisen, epätasa-arvoistumisen ja varsinkin isoimmissa kaupungeissa segregaation ongelmina. Muutoksiin vaikuttavat monet kehitystrendit. Esimerkkeinä niistä voidaan mainita globaalin työnjaon vaihdokset, väestön ikääntyminen ja väestörakenteen monikulttuuristuminen. Kaupunkipalvelujen toteutuksen ja järjestämisen muutoksia ovat ruokkineet Euroopan sisämarkkinoiden kehitys, uuden julkisjohtamisen viitoittamat reformit, kuntien rahoitusongelmien aiheuttamat säästötoimet ja toimintojen tietoteknistyminen.

Uudemmassa hallinnon tutkimuksessa sekä riskienhallinnan tutkimus että manageriaalinen kestävyystutkimus (managerial resiliency studies) ovat tarkastelleet turvallisuuden edistämistä. Riskienhallinta antaa puitteet, joiden avulla pyritään tunnistamaan, arvioimaan ja käsittelemään riskien vaikutusta organisaation tavoitteiden saavuttamiseen. Julkisen sektorin riskien hallintaa (risk management) on tutkittu varsinkin vakuutettavien riskien, rahoitusriskien ja juridisten riskien osalta, mutta esimerkiksi sosiaalisten riskien kysymykset ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Manageriaalinen riskienhallinnan tutkimus on saamassa rinnalleen myös juridisen tutkimussuuntauksen, kun lainsäätäjän on nähnyt tarpeelliseksi terävöittää kuntien riskienhallintavelvoitteita kuntalain muutoksilla.

Manageriaalinen kestävyystutkimus edustaa hieman uudempaa tutkimussuuntausta, jossa tarkastellaan kuntien mahdollisuuksia turvata palvelujen elinvoimaisuus. Kestävyys (resiliency) tarkoittaa sekä kuntaorganisaation että alueyhteisön kykyä päästä jaloilleen niitä kohdanneiden kriisien, shokkien ja häiriöiden jälkeen. Kestävyystutkimuksessa tarkasteltuja yhteisövahvistamisen keinoja ovat olleet koulutus, erityisresurssit, kapasiteetin rakentaminen ja tietämyksen kokoaminen. Uutena kestävyyshaasteena keskusteluun ovat tulleet keskinäisriippuvuuden kysymykset, kun erilaiset alajärjestelmät ovat riippuvaisia toisistaan varsinkin kyberriippuvuuden johdosta.

Tässä työryhmässä pohditaan riskienhallinnan ajattelun, käsitteiden ja menetelmien soveltamisen edellytyksiä, potentiaalia ja esteitä kaupunkiturvallisuuden ja/tai turvallisten kaupunkipalveluiden takaamisen näkökulmista siten, että erityinen kiinnostus kohdistuu kaupunkien omien toimien arviointiin ja yhteistyöverkostojen johtamishaasteisiin. Kiinnostavia alateemoja riskienhallinnan näkökulmasta voivat olla kuntien riskienhallintapolitiikan yhteissuunnittelu, riskien tunnistustavat ja indikaattorit, riskeistä tiedottaminen & raportointi ja riskienhallinnan jalkauttaminen, valvonta ja tarkastus. Kestäviin kaupunkipalveluihin painottuvan tutkimuksen osalta työryhmä peräänkuuluttaa esimerkiksi sellaisia papereita, joissa tarkastellaan sosiaalisten riskien muotoja ja implikaatioita kuntaorganisaatiolle, segregaation kaupunkipoliittisia hallintakeinoja ja kyberhaavoittuvuuksien tunnistamisen ja estämisen keinoja.

Työryhmän vetäjät:

-          Paula S. Karlsson, paula.karlsson@glasgow.ac.uk

-          Pekka Valkama

-          Ossi Heino

-          Katja Vilkama