Kirjoittajakutsu Focus Localiksen teemanumeroon ”Tiedonkäyttö päätöksenteossa” (2/2020)

Kirjoittajakutsu Focus Localiksen teemanumeroon ”Tiedonkäyttö päätöksenteossa” (2/2020)

Maailmassa on valtavasti tietoa, ja sitä on saatavilla helpommin kuin koskaan aiemmin. Päätöksentekijöillä ja johtajilla on käytettävissä olevasta tiedosta samanaikaisesti runsaudenpula, mutta myös erilaisia tietokatveikkoja. Päätöksentekijöillä on merkittävä tehtävä punnitessaan, mitä tietoa päätöksenteon taustalla käytetään. Tutkijoilla tiedontuottajina on puolestaan tärkeä tehtävä saattaa tutkimustieto päätöksentekijöille helposti omaksuttavassa muodossa.

Kutsumme tutkijat eri aloilta esittelemään tuoreimpia tutkimustuloksiaan tiedonkäytöstä päätöksenteossa. Tutkimusartikkelien lisäksi asiantuntijat ja kehittäjät voivat tarjota teemanumeroon aihepiiriin liittyviä katsauksia, puheenvuoroja ja kirja-arvosteluja. Toivomme teemanumeroon tutkimusartikkeleita, jotka perustuvat erilaisiin teoreettisiin lähestymistapoihin, tutkimusotteisiin ja metodeihin. Artikkelin aihepiiri voi liittyä esimerkiksi seuraaviin teemoihin, mutta muitakin teemoja voi ehdottaa:

  • tutkimustieto päätöksenteossa ja johtamisessa
  • päätöksenteon tietopohja ja päätöksentekijöiden tietotarpeet
  • tiedolla johtaminen
  • vaikutusten arviointi
  • asiantuntija- ja kokemustieto
  • päätöksentekijät ja johtajat tiedonkäyttäjinä

Teemanumeron toimittavat Focus Localiksen päätoimittajat Anni Jäntti ja Lotta-Maria Sinervo.

Teemanumeroon kirjoittamisesta kiinnostuneita pyydetään lähettämään enintään 250 sanan mittainen abstrakti 15.11.2019 mennessä Focus Localis -lehden toimitukselle (toimitussihteeri (at) focuslocalis.fi). Saatekirjeessä tulee ilmoittaa kirjoittajan/kirjoittajien yhteystiedot sekä tieto, onko kyseessä vertaisarvioitavaksi tarkoitettu artikkeli, lyhyempi katsausartikkeli tai puheenvuoro tai kirja-arvostelu.

Focus Localiksen päätoimittajat valitsevat ehdotuksista ne, jotka parhaiten sopivat teemanumeron kokonaisuuteen. Julkaistavat artikkelit käyvät läpi ulkopuolisen vertaisarvioinnin (referee-menettely), päätoimittajat arvoivat puheenvuorot, katsaukset ja kirja-arvostelut. Päätoimittajat lähettävät kirjoittajille palautteen abstraktin sopivuudesta teemanumeroon marraskuun 2019 loppuun mennessä.

Focus Localis -lehden kirjoittajaohjeiden mukaisesti laaditut teemanumeroon valitut valmiit käsikirjoitukset pyydetään lähettämään viimeistään 31.1.2020 osoitteeseen  toimitussihteeri (at) focuslocalis.fi.

Kommentointi on suljettu.